Hetken hiljaiselon jälkeen, voisinkin kertoa, mitä elämääni kuuluu nykyisin. Kuten aikaisemmassa kirjoituksessani pohdin, halusin jatkaa opintojani vielä insinööritutkinnon jälkeen. Kaiken kummastukseksi pääsin Jyväskylän yliopistoon lukemaan ympäristötieteiden maisteriksi. Joten kohta on puolivuotta asusteltu Jyväskylässä ja opintopisteitäkin on ehtinyt kertymään jo yli 30.
Opiskelu täällä yliopistossa poikkeaa paljolti edellisistä opinnoistani. Paljon aikaa kuluu nykyisin lukemiseen ja asioiden sisäistämiseen. Ei riitä pelkkä luentodiojen silmäily (jotka useimmiten englanniksi), vaan on oikeasti keskityttävä opiskeltavaan aiheeseen. En kuitenkaan valita, vaan tätähän minä halusin, oikeasti haastaa omat oppimiskykyni ja -taitoni.
Valmistumisen jälkeen kirjoitin, että en tiedä vielä mitä syksy tuo tullessaan, mutta jo silloin minulla oli tunne, että kaikki menee juuri niin kuin pitääkin. Kumpa vain uskaltaisi luottaa tuohon tunteeseen useimmin, niin elämä olisi helpompaa.
With strong mind you can do impossible things!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti