Kun insinööriopinnot alkoivat olin aivan totaalisesti unohtanut miten Exceliä käytetään. Miten se oli mahdollista, kävinhän luokiossa ylimääräisen tietotekniikan kurssinkin. No vuoden kun näpyttelee Lidlin kassaa, niin äkkiä unohtuu muut taidot. Onneks insinööri luonteeltani kun olen, niin siellähän ne taidot olivat kuitenkin syvässä tallessa aivojen sopukassa ja äkkiä pääsin kiinni Exceliin. Onneksi, sillä mitä olen kuullut, ei Excelin käyttö ole kaikille niin helppoa ja tämä puolestaan hankaloittaa opintoja huomattavasti. Meillä opintoihin on sisältynyt hurjan paljon Excelin käyttöä. Monet kurssit, jotka eivät edes viittaa siihen, että sitä tarvittaisiin, on suoritettu muodostamalla erilaisia käppyröitä, kaavoja tai laskentamalleja. Lopussa voisin laittaa pari kuvaa siitä, mitä olemme Excelillä tehneet.
Mitä yritän tässä sanoa, on että voin rehellisesti kertoa olevani huippuluokkaa tietoteknisiltä taidoiltani. Nämä "perus"ohjelmat ovat minulle niin tuttuja, että osaisin käyttää niitä unissanikin. Olen mielestäni myös sen verran insinööri, että pystyn soveltamaan tämän hetkisiä taitoja, myös uusiin tietoteknisiin haasteisiin. Tämä on varmaan nykyihmisen ominaisuus muutenkin, mutta mikään tietotekniikka ei tunnu kovin vaikealta.
Näiden lisäksi meillä on opetusta Solidworks-ohjelman käyttöön. Toinen sen kursseista on itseasiassa nyt menossa ja se tuntuu oikein mielenkiintoiselta. Viime kerralla mallinsin ihan omin neuvoin 3D-mallin kahvikupista. Ei mikään hieno saavutus, mutta kun sen itse oivaltaa, niin tuntuu se hyvältä. Solidworks-mallinnuksen lisäksi olemme käyttäneen MIKE-mallinnusta, josta itse käytin MIKE SHE-ohjelmaa mallintamaan pohjaveden käyttäytymista tietyllä alueella tietyllä aikavälillä.
Lopuksi niitä kuvia, joista ei kyllä edes käy ilmi millä kaavoilla tulokset on laskettu, mutta toivottavasti niistä saa jotain irti.
![]() |
| Tutkimme ruokamyrkytyksen aiheuttajaa todennäköisyyslaskennan avulla |
![]() |
| Tutkimme ruokamyrkytyksen aiheuttajaa myös käyttämällä Chi-testiä ja Fisherin testiä. |
![]() |
| Olemme harjoitelleet myös Pivot-taulukon käyttöä. |



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti